Kun rakentamisprojektiin lähdettiin, niin ainoana tavoitteena oli saada taloon lämmöt päälle ennen talven tuloa. Tämä tavoite laajennettiin koskemaan myös autotallia. Nykyisin, kun talvet tuntuvat tulevan yhä myöhempään, niin joulukuu oli vielä riittävä ajankohdallisesti, ainakin tänä vuonna. Yläpohjan eristys oli siis viimeinen, joka tästä tavoitteesta puuttui talon osalta. Autotallista puuttui yläpohjan lisäksi vielä ikkunat, ovet ja seinien eritys. Ennen yläpohjan eristyksiä täytyi asentaa ilmansulkupaperi ja ilmanvaihtoputket eristeineen. Ilmanvaihtoputkia ei tässä vaiheessa viety vesikatteen läpi, vaan se homma jätettiin suosiolla ensi kevääseen. Taloon ei ole kuitenkaan tarkoitus muuttaa tulevan talven aikana. Yläpohjan eristys tehtiin puukuitupohjaisella puhallusvillalla, joka on hengittävä materiaali siinä missä hirsikin. Puhallusvahvuudeksi tuli 500 mm. Autotallin yläpohja eristettiin samalla kertaa, mutta sinne ei tarvinnut laittaa tätä ennen kuin ilmansulkupaperi, koska ilmanvaihtoputket tulevat seinään. Autotallin seinien eristys tehtiin ekovillalevyillä. Seiniin tulee yhteensä 200 mm villaa, mutta aluksi laitettiin 150 mm kerros, jolla selvitään talven yli. Tämän päälle laitetaan myöhemmin ilmansulkupaperi ja sen päälle 50 mm kerros villaa. Näin tehden ilmasulkuun tehtävien reikien määrä saadaan minimiin. Kuvissa mukana Ekovilla, Kaskipuu ja Piklas.
Aihearkisto: LVI
Lattialämmitys ja –valut, osa 2
Yläkerran lattiavalu tehtiin viime perjantaina. Samalla hiottiin alakerran lattia. Keskiviikkona asennettiin lattialämmitysputket. Ontelolaatan päälle asennettiin 30 mm XPS-eriste, jotta lattia saatiin irrotettua ontelolaatoista. Lisäksi hyötynä on parempi lämmön säädettävyys, koska massaa on vähemmän. Yläkerran laatasta haluttiin tehdä matalampi, jotta lattiakorko sattuisi portaiden koron kanssa yhteen. Tämän takia aikaisemmasta asennuksesta poiketen lämmitysputket asennettiin teräsverkkojen alle. Tämä on hieman työläämpi tapa, mutta lopputulos vaikuttaa hyvältä. Verkkojen päällä on helpompi kävellä, koska putket ovat niiden alla. Yllättävän tukevasti putket saatiin myös laitettua eristeen päälle. Alla kuvia edellä kirjoitetun tueksi. Tapahtumissa mukana Finnfoam, Lappeenrannan Lämpötalo, Karjalan Betoni ja P & P betonilattiat.
Lattialämmitys ja –valut, osa 1
Alakerran ja autotallin lattiavalut tehtiin samanaikaisesti. Yläkerta haluttiin tehdä erikseen, koska teräsverkkojen päällä pomppiminen ei ole kovin mukavaa hommaa. Toisaalta kosteuskuorma saatiin näin rajattua talon osalta puoleen. Lattiavalut oli myös syy sille, miksi kaikkia ikkunoita ja ovia ei ollut asennettu vielä paikalleen. Ennen lattiavalua, asennettiin lattialämmitysputket teräsverkon päälle. Asennus kävi kätevästi ammattimieheltä, eikä aikaa mennyt kovin kauaa. Siistiä jälkeä Alla kuvia lämmitysputkien asennuksesta ja lattiavalusta. Tapahtumissa mukana Lappeenrannan Lämpötalo, Karjalan Betoni ja P & P betonilattiat.
Talvi lähestyy ja kiire kasvaa
Projektin alkuperäinen tavoite oli, että taloon saataisiin lämmöt päälle talveksi. Tätä tavoitetta vasten on tehty töitä ja rehellisesti sanoen, tavoite on vielä omissa käsissä. Blogien kirjoittelu on jäänyt kovin vähälle, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Viime viikolla tehtiin taloon ja autotalliin kauan odotettu lattiavalu. Nyt ei tarvitse enää pyöriä hiekassa. Yläkertaan valetaan lattia ensi viikolla. Alla kuvia tapahtumista ennen lattiavalua. Tapahtumissa mukana LVI-Dahl ja Finnfoam.
Ensimmäinen tavaratoimitus
Tähän mennessä tontilta on viety vain maata pois. Perjantaina tontille saapui ensimmäinen tavaratoimitus LVI-Dahl:lta. Toimitetuista tarvikkeista saadaan rakennettua ensi viikolla salaoja-, sadevesi-, viemäri- ja vesijohtoverkostot rakennusten ulkopuolelle ja liitettyä ne kaupungin verkostoon.
Eilen vierailimme Vantaalla asuntomessuilla ja käytiin moikkaamassa muutamia hankkeen tukijoita. Lisäksi kävimme hanketta läpi mahdollisten uusien toimijoiden kanssa. Saa nähdä, pääsemmekö uusien kanssa sopimukseen. Kannattaa katsoa logolistaa tarkkaan ensi viikolla 😉