Aihearkisto: Yleistä

Ennakkokatsaus taloesittelyyn

Nollaenergiahirsitalo on päässyt siihen vaiheeseen, että on aika järjestää taloesittely. Taloesittelyn tarkoituksena on antaa yhteistyökumppaneille mahdollisuus tulla esittelemään omia tuotteitaan ja ihmisten tulla tutustumaan talossa tehtyihin ratkaisuihin. Monet ratkaisut ovat sovellettavissa myös korjausrakentamisessa. Talo ei tule olemaan täysin valmis ja sen johdosta esittelyssä pääsee näkemään myös pinnan alle. Kaikkien yhteistyökumppaneiden tuotteita on kuitenkin nähtävillä talossa esittelyviikonloppuna.

Taloesittely järjestetään viikonlopputapahtumana syyskuun 17. ja 18. päivä. Ovet ovat auki molempina päivinä klo 10−16. Yhteistyökumppaneita on viikonloppuna erityisen paljon paikalla, joten tämä on ainutlaatuinen tilaisuus tulla paikalle tutustumaan sekä taloon, että talossa hyödynnettyihin tuotteisiin. Paikalla ovat myös talon rakentajat. Talo on ensimmäinen suunnitelmallisesti toteutettu moderni nollaenergiahirsitalo. Laskelmien mukaan talo on vuositasolla plusenergiatalo.

Projektin suunnittelu on lähtenyt tontista, johon rakennukset saadaan sijoiteltua haluttuihin ilmansuuntiin. Talo ja autotalli ovat 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden, jolloin aurinkopaneeliasennukset on saatu toteutettua kolmeen ilmansuuntaan. Talon suunnittelu on lähtenyt piipusta, koska piippu haluttiin sijoittaa talon pohjoislappeelle, jolloin etelälape jäi pelkästään aurinkopaneeleille. Piipussa on neljä hormia, joten suunnittelu ei ollut yksinkertainen. Talossa on käytetty pitkiä räystäitä ja suurta parveketilaa, jotta kesäaikainen auringon lämmitysvaikutus saadaan minimoitua. Toisaalta, suurin osa ikkunoista on kuitenkin sijoitettu etelään päin, jotta talviaikainen auringon lämmitysenergia saadaan hyödynnettyä. Lisäksi koko kattolappeen kokoiset aurinkopaneelikentät vähentävät oleellisesti kesäaikaista ullakkotilojen lämpenemistä.

Talo on lähtökohtaisesti suunniteltu ilmatiiviiksi ja siksi läpivientien määrä on minimoitu ja tiivistykset on tehty huolellisesti. Talo saikin ensimmäisessä tiiveysmittauksessa hyvän tuloksen, mutta tähtäimenä on päästä A-luokkaan toisessa mittauksessa. Talo on hyvästä ilmatiiveydestä huolimatta kuitenkin rakenteeltaan hengittävä. Hengittävyys tarkoittaa rakenteen kykyä sitoa ja luovuttaa kosteutta. Tämä on otettu huomioon myös rakenteiden pintakäsittelyssä. Talo on nykyisen energialuokituksen mukaan reilusti A-luokassa. Tämän hetkinen E-luku on 64 ja ilmatiiveysluku 0.7 (q50)

Talossa on pyritty käyttämään pääasiassa materiaaleja, jotka ovat ajattomia ja niillä on pitkä elinkaari. Talossa on paljon teknisiä ratkaisuja, jotka liittyvät energiaan. Talossa on pyritty vähentämään ulkopuolista energian tarvetta sekä kesällä että talvella. Kaikkina vuoden aikoina talossa käytetään uusiutuvia energianlähteitä. Kesällä tuotetaan uusiutuvaa sähköä verkkoon muiden käytettäväksi ja talvella sähkönkäyttöä minimoidaan. Talossa käytetään älykästä ohjausta lämpimän veden tuotantoon ja käyttäjän ohjaamiseen. Talossa käytettävä ohjausjärjestelmä on ensiesittelyssä viikonloppuna. Ohjausjärjestelmä on siinä mielessä ainutlaatuinen, että sellaista ei ole käytössä missään muualla. Ohjausjärjestelmä on kehitetty ainoastaan projektia varten. Talossa on nähtävillä seuraavia energiaan liittyviä teknisiä ratkaisuja: aurinkosähkö, maalämpö, 750 l lämminvesivaraaja, ilmanvaihto lämmöntalteenotolla, maalämpökaivoon perustuva ilmanvaihdon esilämmitys/-viilennys, vesikiertotakka, puuhella, leivinuuni, energiatehokkaat kodinkoneet, led-valaistus ja energiankäyttöön räätälöity taloautomaatiojärjestelmä.

Talo ja autotalli

Talo ja autotalli

Parvekelasien asennus

Parveke haluttiin lasittaa kokonaan, koska se mahdollistaa tilan käytön ympäri vuoden. Lasitus pidentää lisäksi aikaa, jolloin parveketta voidaan käyttää. Se lisää myös talon energiatehokkuutta, koska tuuli ei puhalla talon seinään enää ollenkaan. Asennus tehtiin viikolla 47 Lumonin toimesta.

Turnausväsymystä

Paljon on Vuoksessa ehtinyt vettä virrata viimeisen blogipäivityksen jälkeen. Talvi painaa päälle ja työmaalla on ollut sen verran kiirettä, ettei aikaa ja energiaa ole riittänyt blogin kirjoitukseen. Nyt kuitenkin korjataan tilanne, ja kerrotaan viimeaikaisista työmaan tapahtumista (kuvin). Tapahtumissa mukana Kuusamo Hirsitalot, Piklas-ikkunat ja Metehe-kattoturva.

Kuva sisältä vielä ennen kattotiilien asentamista

Kuva sisältä vielä ennen kattotiilien asentamista

Katto ja suurin osa ikkunoista on paikallaan

Katto ja suurin osa ikkunoista on paikallaan

Ikkunan pielilaudatkin on jo paikallaan = talo alkaa näyttämään jo ihan talolta :)

Ikkunan pielilaudatkin on jo paikallaan = talo alkaa näyttämään jo ihan talolta :)

Ruska on kauniisti värjännyt viereisen metsän. Aikaisemmin ei ole tullut asiaa ajateltuakaan, mutta talo on kauniilla paikkaa, ja ikkunoista avautuu kauniimmat maisemat kun mitä osasi kuvitellakaan :)

Kaunis ruska kuvattuna keittiön ikkunan läpi.

Kaunis ruska kuvattuna keittiön ikkunan läpi.

Viikko 36

Maanantai-aamu alkoikin rivakasti tuttujen autojen vieraillessa taas pihalla :)

Valun loppuvaiheita.

Valun loppuvaiheita.

Täyttöauto lähtöä tekemässä.

Täyttöauto lähtöä tekemässä.

Kyseessä oli siis autokatoksen sekä varaston ja talon kuistien lattioiden valu. Lattiat teki P & P betonilattiat.

Autokatoksen muotti odottaa seuraavan aamun betonikuormaa.

Varaston kuistin muotti.

Varaston kuistin muotti.

Lattiantekijät työssä.

Lattiantekijät työssä.

Autokatoksen lattia.

Autokatoksen lattia.

Varaston kuisti.

Varaston kuisti.

Talokin eteni taas askeleen eteenpäin. Talo sai päädyt ylleen ja parit räystäät.

Talon itä-ja eteläpääty.

Talon itä-ja eteläpääty.

Talon länsi-ja eteläpääty.

Talon länsi-ja eteläpääty.

Talon pohjoispääty, jossa valettu kuisti.

Talon pohjoispääty, jossa valettu kuisti.

Tällä viikolla portaat laitettiin kohdalleen ja tehtiin juotosvalu. Lisäksi kuten aiemmista kuvista tarkimmat ovat saattaneet huomata, niin puuliiteri on noussut kuin itsestään. Se sai tällä viikolla Metehen kattopellit ylleen ja on lattioita vaille valmis. Salainen työmies, joka ei halua esiintyä kuvissa on sitä askarrellut rakennustöidensä lomassa. Kuvia puuliiterin teosta joskus myöhemmin.

Viikko 34

Edellisenä viikonloppuna ahkeroitu kuisti päästiin valamaan maanantaina. Viikolla myös autotallin sokkeli ehti harjakorkeuteensa. Talon vierustäyttöjä jatkettiin ja niissä päästiin jo siihen pisteeseen, että niitä jatketaan vasta hirsirungon pystytyksen jälkeen, kunhan telinerumba loppuu. Torstaina saapui hirsitoimitus. Täysperävaunurekka kurvasi pihaan. Nimensä mukaisesti se oli pakattu täyteen ja kuulemma kaikki puutavara ei ollut edes mahtunut kyytiin. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan viikkoon, kun talo alkaa nousta kohti lopullista korkeuttaan. Viikonloppuna valmisteltiin paikkoja seuraavaa valua varten. Lisäksi purettiin parvekkeen muotti pois. Alla kuvia viikon tapahtumista. Tapahtumissa mukana Karjalan Betoni, Kuokka Kaksikko, Kuusamo Hirsitalot ja Pölkky.

Viikko 33

Kun tuota aikaa ei tunnu riittävän rakentamiselta blogin päivitykseen, niin tiivistetysti kerron nyt viikon 33 tapahtumista.

Aloitettiin tekemään vierustäyttöjä.

Anturamuotit tehtiin takapihan kuistille ja autotallille ja muotin parvekkeen paikallavalua varten. Perjantaina Karjalan Betoni kävi tuomassa kolme autollista erilaisia betonilaatuja edellä mainittuja valuja ja onteloiden saumavaluja varten. Parvekkeen lattian valun tuli hoitamaan P & P Betonilattiat. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun jotain valmista pintaa syntyi taloon, parveke kun oli tarkoitus jättää betonipinnalle ja peittää vain parvekematolla.

Tietoa tontista

Nyt on tonttiasia vihdoin selvä, eli projektin toteuttamiseen löytyi sopiva tontti.

Rakennusprojektin suunnittelua aloitellessa, teimme listan kriteereistä, mitä tontilta vaaditaan:

  • Oikea ilmansuunta, jotta saadaan maksimoitua aurinkosähkön tuotanto, eli ei varjostavaa metsää tai rakennuksia naapuritonteilla
  • Riittävä koko, jotta perheen viherpeukalo pääsee toteuttamaan puutarhuroimisharrastustaan
  • Mahdollisuus lämmitysjärjestelmän valintaan (maalämpö)

Näillä kriteereillä aloitimme tontin metsästyksen eri kanavien kautta. Ikävä kyllä useamman kuukauden haku ei tuottanut tulosta, joten täytyi siis tinkiä kriteereistä. Silloiseen asuinpaikkaamme perustuen olimme piirtäneet ympyrän minkä sisältä tontti piti löytyä. Kun haku ei tuottanut tulosta, päätimme harpata tuon ympyrän ulkopuolelle, ja Bingo! Tosin siltikin jouduimme hieman tinkimään pinta-alasta, mutta muuten tontti on täydellinen. Kaiken lisäksi lyhyen piipahduksen tuloksena lähimetsästä löytyi metsämansikan kukkia, vadelman oksia ja puolukan varpuja. Se on hyvä, ettei ensi kesänä tarvitse siis lähteä kauemmaksi marjaan, kun lienee muutakin tekemistä 😉 Alla vielä muutama kuva tontista koskemattomana.

Tontti_013

Kuva. Maisema länteen.

Tontti_017

Kuva. Maisema etelään.