Villaa ylle

Kun rakentamisprojektiin lähdettiin, niin ainoana tavoitteena oli saada taloon lämmöt päälle ennen talven tuloa. Tämä tavoite laajennettiin koskemaan myös autotallia. Nykyisin, kun talvet tuntuvat tulevan yhä myöhempään, niin joulukuu oli vielä riittävä ajankohdallisesti, ainakin tänä vuonna. Yläpohjan eristys oli siis viimeinen, joka tästä tavoitteesta puuttui talon osalta. Autotallista puuttui yläpohjan lisäksi vielä ikkunat, ovet ja seinien eritys. Ennen yläpohjan eristyksiä täytyi asentaa ilmansulkupaperi ja ilmanvaihtoputket eristeineen. Ilmanvaihtoputkia ei tässä vaiheessa viety vesikatteen läpi, vaan se homma jätettiin suosiolla ensi kevääseen. Taloon ei ole kuitenkaan tarkoitus muuttaa tulevan talven aikana. Yläpohjan eristys tehtiin puukuitupohjaisella puhallusvillalla, joka on hengittävä materiaali siinä missä hirsikin. Puhallusvahvuudeksi tuli 500 mm. Autotallin yläpohja eristettiin samalla kertaa, mutta sinne ei tarvinnut laittaa tätä ennen kuin ilmansulkupaperi, koska ilmanvaihtoputket tulevat seinään. Autotallin seinien eristys tehtiin ekovillalevyillä. Seiniin tulee yhteensä 200 mm villaa, mutta aluksi laitettiin 150 mm kerros, jolla selvitään talven yli. Tämän päälle laitetaan myöhemmin ilmansulkupaperi ja sen päälle 50 mm kerros villaa. Näin tehden ilmasulkuun tehtävien reikien määrä saadaan minimiin. Kuvissa mukana Ekovilla, Kaskipuu ja Piklas.

Vastaa